Working as hijabee in health care

Does the head scarf make me worse nurse?

Olen aina tykännyt hoitoalasta. On ihanaa saada auttaa ihmisiä. Yläasteella, kun piti miettiä jatko-opintoja, minulle oli hyvin selvää, että haluan hoitoalalle. Ajatuksiani esiintuotuani minua alettiin pelotella, että ei huivipäisenä voi hoitaa ihmisiä. Ihmettelin niitä puheita. Miksi en saisi? Millä tavalla se haittaa työntekoani? Miten huivi estää minua hoitamasta lapsia tai potilaita? Islam opettaa meitä olemaan auttavaisia. Miksi sitten huivi päässä ei saisi tai voisi hoitaa muita??

 

I have always liked health care. I love to help people. In high school when I made my future plans for further studies I already knew clearly that I want to work in health care. When I told about my plans some people said to me that one can not take care of the patients if one wears a head scarf. I wondered those thoughts. Why couldn't I? How would it disturb working? How would the head scarf prevent me from taking care of kids and patients? Islam teaches us to be helpful. Why wouldn't I be able to take care of others as a hijabee?
 
Nuo puheet eivät kuitenkaan saaneet minun haavettani sammumaan, vaan innostuin vielä enemmän. Minä hain hoitoalalle ja pääsin opiskelemaan. Opiskeluvuodet menivät ongelmitta. Työnteko huivi päässä meni vielä helpommin. Sain paljon tukea luokkakavereiltani, opettajilta ja kaikilta työkavereilta. Olen ollut tähän mennessä töissä mm. kotisairaanhoidossa, päiväkodissa, sairaalassa ja jopa leikkausosastolla, hiukset peitettynä.

 

Anyhow those thoughts didn't put me down it made me even more determined about my decision. I applied to study nursing and got in. Studies went without any problems. Working as a hijabee went even better. I got a lot of support from my classmates, teachers and colleagues. Until now I have already worked in home nursing, child care, hospital and even in operating room as a hijabee.

 

En ole kertaakaan tuntenut itseäni huonommaksi hoitajaksi, paitsi uusissa työpaikoissa ensimmäisellä viikolla, olin pihalla kuin lumiukko. Mutta sama taitaa koskea kaikkia muitakin! Alun jälkeen kaikki on aina sujunut hyvin. :)

 

I have never felt myself worse nurse. Or maybe sometimes when I have began my work in a totally new working place I felt like a snowman in the garden. But I think it's quite common to feel like that. After the beginning everything has always gone very well! :)

Sincerely,
HP

Wearing a headscarf at the hospital - my experiences in city of Pori

Istun bussissa. Kello näyttää klo 6.05. Uninen Turku jää vähitellen taakse, kun bussi suuntaa pohjoiseen. Nyt olisi kaksi tuntia aikaa nukkua, mutta ei väsytä tietenkään. Jännittää. Edessä on harjoittelu Satakunnan keskussairaalassa, Porissa. Pori on noin 80 000 asukkaan pikkukaupunki Suomen länsirannikolla. Porissakin asuu kyllä kuulemma muslimeja, mutta en itse ole heihin ainakaan sairaalalla ollessani törmännyt.

I’m sitting in a bus. It’s 6.05 am. I’m leaving behind the sleepy city of Turku as the bus heads to the north. Now I’d have 2 hours of time to sleep, but I’m not tired at all, of course. I’m excited. I’m going to have practicum at the central hospital of Satakunta, in Pori. Pori is a town with about 80 000 inhabitants in the western coast of Finland. I’ve heard that there live some Muslims in Pori too but I’ve never seen them at least at the hospital.

 

Kello 7.45 silmät alkavat sopivasti tuntua raskailta, ja uni maittaisi jälleen, juuri kun pitäisi herätä ja henkisesti valmistautua Poriin saapumiseen. Onnistun kuitenkin jäämään oikealla pysäkillä pois ja vaellan puoliunessa sairaalalle. Olen etuajassa, joten päätän suunnata ensimmäisenä sairaalan kahvilaan. Keskityn kaatamaan kuppiini kahvia, kun yhtäkkiä minulle tulee sellainen olo, että joku tuijottaa. Kun käännyn katsomaan taakseni, huomaan nopealla vilkaisulla koko kahvilan tuijottavan minua. Hiljaisuus laskeutuu kahvilaan. Poriin on saapunut huivipää.
 

7.45 am I’m feeling myself a little bit tired again, just when I should stay awake and brace myself for arriving to Pori. However I manage to get off the bus at the right bus stop and walk sleepily to the hospital. I’m a little bit early so I decide to head to the café of the hospital first. I’m focusing on pouring coffee to the cup when I suddenly feel like somebody is staring at me. I turn around and with a quick glance I see everyone in the café staring at me. There is silence in the café. A hijabee has arrived to Pori.

 

Nyt olo on vähän pahaenteinen, tällainenko viikko on edessä?  Katsoikohan tuo kahvilan myyjäkin minua pitempään siksi, koska minulla on huivi päässä? Miksiköhän nuo viereisen pöydän herrasmiehet alkavat juuri nyt päivitellä maailmanmenoa muslimimaissa, kun minä istun viereiseen pöytään juomaan kahvia? Kuittaan kuitenkin mietteeni maanantaisen aamuväsymyksen aiheuttamiksi, ja vähitellen maailma tuntuukin kirkastuvan, kun juon aamukahvini. On sitä ennenkin joka puolella pärjätty tähänkin saakka, miksi tämä paikka olisi poikkeus?

 

I’m having some foreboding feelings. Is the whole week going to be like this? Did that seller at the café look at me for a longer time because I’m wearing a headscarf? Why did those gentlemen at the next table begin to discuss the way of the world in Muslim countries at the same time as I sat next to them to drink my coffee? However I pass my thoughts with them being tiredness at Monday mornings. Little by little I’m feeling myself happier as I’m drinking my coffee. I have always got along well everywhere as a hijabee, why would this place be an exception?

 

Tiivis lukujärjestys pyörähtää käyntiin ja mietteille ei enää ole aikaa. Huomaan, että ei kukaan oikeastaan työn touhuissaan kiinnitä huomiota huiviini. Potilaat ovat kaikki ystävällisiä ja hoitohenkilökunta avuliasta. Saan jopa kehuja huivistani: ” Tosi kiva toi… juttu, toi pipo! Oot tosi tehokkaan näköinen!”. Osa saattaa ajatella, että huivini on vakaumukseni sijasta merkkinä operatiivisesta valmiudesta, halusta olla hiussuojani kanssa viiveettä valmiina syöksymään potilaan kanssa leikkaussaliin, mikäli tarve sitä vaatii. Joskus minua on myös luultu anestesiapuolen henkilökuntaan kuuluvaksi, ja kysytty hämmentyneenä, kenet olin ajatellut tulla nukuttamaan. Sairaalan käytävillä huomaan kyllä edelleen, että ihmiset välillä katsovat vähän pidempään, mutta oikeastaan katseet ovat lähinnä ystävällisen uteliaita. Kun itse vielä hymyilee takaisin ja käyttäytyy kohteliaasti, kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Hymyllähän on myös islamissa tärkeä merkitys. Se on osa Profeetan (rauha olkoon hänen kanssaan) meille antamaa esimerkkiä siitä, miten toisia kohtaan kuuluu käyttäytyä. Viikko vierähtää nopeasti, ja ennen kuin huomaankaan, istun jo bussissa paluumatkalla, mukava viikko takanapäin.

The busy day with an intensive timetable begins and I don’t have time for thinking too much anymore. I notice that actually no one is taking notice of my headscarf as everyone is busy with their own work. The patients are friendly and the nursing staff and the doctors are helpful too. I even get compliments on my headscarf: “That… thing, that cap is very cool! You look so effective!” Some people may think that I’m wearing the headscarf because of my interest in operative field and that I want to have the head cover on my head to be ready 24/7 to rush in to an operating room without any delay if the situation calls for it. Some people have mistaken me for belonging to anesthetic nursing staff and asked me confused whom I want to put to sleep. At the corridors of the hospital I still notice people staring at me every now and then but actually their looks are just curious in a friendly way. When I smile back and act politely everything seems to go well. Actually smiling has a great importance in Islam as well. It’s a part of the Prophets (peace be upon him) example for us of how to behave. The week goes by quickly and soon I’m sitting in a bus returning home with a nice week behind. 

Sincerely,
LS